Et sä tiedä kuka mä oon?
Ovimiehet ovat parjattu ammattiryhmä, jonka ympärillä liikkuu jos jonkinmoista juorua. Välillä portsareita syytetään veronkierrosta, välillä heidät leimataan rikollisjärjestöjen jäseniksi. Nyt annetaan ääni vanhan liiton portieereille, joiden rauhallinen habitus huokuu menneen ajan arvokkuutta ja joiden kauluslaatat kimmeltävät kauniisti tuulikaappien kelmeässä valossa.
Kun ravintolan asiakas yrittää jonon ohi tai on liian humalassa, hän keksii mitä ihmeellisimpiä selityksiä päästäkseen sisään. Ovelta käännyttäminen on niin nöyryyttävä tilanne, että sisäänpääsystä tulee monelle lähes pakkomielle.
Monet öiset juhlijat tietävät kertoa juttuja “julkkiksista”, jotka luulevat saavansa asemansa takia erivapauksia ravintolan jonoissa. Kuuluisa taikuri esimerkiksi yritti keskustan yökerhoon röyhkeästi ohittaen koko pitkän jonon. Hyvä yritys tyrehtyi kuitenkin vahtimestarin kehotukseen mennä kiltisti jonon päähän. Mies kertoi olevansa taikuri. Vahtimestari pyysi tätä sitten taikomaan itsensä sisälle. Viihdetaiteilija poistui tuohtuneena paikalta.
Vahtimestarit muistuttavat, että kuuluisuuksien ja henkilökunnan välillä vallitsee tietty luottamus. “Ei niitä irrottelemaan tulleiden julkkisten humalatöppäilyjä ruveta ihan kenelle tahansa kertomaan. Me halutaan asiakas uudelleenkin ravintolaan. Se nostaa paikan tasoa”, kerrotaan Kluuvin kupeessa sijaitsevasta hotelliravintolasta.
Mutta kyllä silti tavallinenkin pulliainen alkaa uhota, kun ei pääsekään sisälle ravintolaan. “Sä et no enää huomenna töissä täällä” tai “Tää on huomisessa Hesarissa!” -huudot ovat ovimiehille liiankin tuttuja, ja tappouhkauksiltakaan ei voi välttyä. “Uhkauksien on vain annettava mennä ohi korvien”, kertoo Esplanadinpuistossa sijaitsevan yökerhon portsari “Muuten saa pelätä koko ajan.”
“Tunnen hyvin Helsingin historian”, kokeilee selvästi keski-ikäinen mies. Turvallisuuden takuumiestä hymyilyttää. “Olin komppanian paras suunnistaja vuonna 73”, mies jatkaa.
Selitykset tuntuvat käsittämättömiltä. “Samat naamat yrittävät päivästä toiseen, vaikka hyvin tietävät, ettei kunto kestä”, ovimies naurahtaa ja tarkkailee samalla sisään astelevia asiakkaita. “Sen huomaa, että humalainen asiakas on suunnitellut sisääntulonsa huolellisesti jo etukäteen valtavalla jurrioveluudella: skarpataan mielettörnästi, kävellään naulakon ohi ja sanotaan reippaasti ‘moi’. Jos häneltä sitten kysyy jotain odottarnatonta, hän yleensä kääntyy saman tien nöyrästi ulos.”
“Yhtenä paivana eräs kesämies yritti varmaan kymmenen kertaa illan aikana sisään. Viimeinen kerta oli kyllä ylitse muiden: mies oli lukevinaan sanomalehteä sivut punakan naaman peittona. Kuvittele hoiperteleva mies sanomalehti naaman edessä”, järjestysmies innostuu.
Tällaiset asiakkaat eivät kuitenkaan ole ollenkaan hankalimmasta päästä. Vahtimestarien yksimielinen hankalimman asiakkaan määritelmä on helppo: yli 35-vuotias liikemies tai toimistovirkailija, yhä useammin naispuolinen juhlija, häiritsevästi humalassa ja vaatii kovaäänisesti palvelua. “Siinä sitten heitetään käynti- ja vippikortteja tiskiin ja väitetään tuntevansa ravintolapäällikkö, jonka nimeä ei kuitenkaan muisteta”, kuvailee Kaivopuistossa sijaitsevan ravintolan portieeri.
Yllättävintä kuitenkin on, että suunsoiton jälkeen asiakas menee miltei aina nöyrästi jonon päähän, vaikka kaupunki on kapakoita täynnä.
Joskus taas asiakkaalla vain sattuu olemaan niin hyvä selitys, että hänet on päästettävä sisään. “Kerran tiedustelin yhdeltä nuorukaiselta, onko hänellä kenties turhan paljon pohjia alla. Tämä sanoi juhlivansa viidettä päivää. Kuinka voi silloin olettaa, että olisi selvä! Minun oli päästettävä hänet sisään, mutta kuntoa syynättiin koko ajan”, paljastaa Kaivopuiston yökerhon vahtimestari.
“Muuan nuori asiakas käveli tylysti jonon ohi ja kertoi olevansa hie man humalassa. Hän sanoi, ettei jaksa jonottaa vaan vaati päästä heti sisään. Hän myös vakuutti käyttäytyvänsä hyvin. Siinä oli kaverilla niin paljon pokkaa, että päästin hänet sisään.”
“Ärsyttävintä on se, että samalla salilla treenaava tai lähikaupan kassaneiti vaatii päästä jonon ohi vain siksi, että on nähnyt minut”, hän huokaa.
Usein seurue – varsinkin rienaava polttariporukka – vaatii pientä joustoa vedoten juhlaan, mutta ei käsitä, että järjestysmies on töissä . Ei hän silloin juhli. Raja on vedettävä johonkin. Portsarit puhuvat tapauskohtaisesta arvioinnista. Kaikkia pyritään kohtelemaan tasavertaisesti. Myös sellaisia ylimielisiä “kulttuuripersoonia” kuin suosikkiohjelman toimittajia tai no näyttelijöitä, joiden nimi pitäisi olla listassa.
Tuomas Muraja