Perustulokoe-eläin

Perustulokoe-eläin

Voitin Kelan arpajaisissa eli pääsin osaksi vuodenvaihteessa 2017 aloitettua perustulokokeilua. Olin niitä harvinaisia pätkätyöttömiä freelancereita, joille tämä mahdollisuus suotiin. Kokeilussa 2 000 suomalaista aikuista sai kuukausittain 560 euron perustuloa kahden vuoden ajan.

Suomen hallitus halusi selvittää, saako töitä helpommin, kun työmarkkinatuki tai peruspäiväraha vaihdetaan perustuloon. Työtön sai kokeilun kestäessä pitää perustulonsa kokonaisuudessaan, vaikka hän olisi saanut työpaikan. Tämän uskottiin kannustavan työttömiä myös pienipalkkaisiin ja satunnaisiin töihin.

Annoin Ilta-Sanomille haastattelun 28. tammikuuta 2017, jossa kerroin kokemuksistani perustulonsaajana. Lehtijuttu on otsikoitu: “Rosa Meriläisen puoliso Tuomas Muraja saa valtiolta 560 e/kk tekemättä mitään – perus­tulo­kokeiluun valinta lopetti töiden valikoinnin”

Satuin olemaan yksi näistä henkilöistä, sillä tuolloin minulta oli juuri loppunut apuraha ja virallisesti olin työnhakija. Työtuloni koostuvat vapaana kirjoittajana ansaitusta freelancertulosta, luennoista sekä eri tahoilta myönnetyistä apurahoista. Minulla on satunnaisia, lyhyitä työttömyyskausia, jolloin minulle on maksettu työttömyysetuutta.

Koska olin kirjoittamassa aiheesta kirjaa “Perustulokoe-eläin”, oli kiintoisaa nähdä, millaista palautetta lehtijuttu saa. Selvisi ainakin se, ettei lukijoilla ole juuri minkäänlaista käsitystä, mitä tällä ihmiskokeella yritettiin selvittää.

Päätin vastata Ilta-Sanomien nettisivujen kommenttiketjussa esitettyihin kysymyksiin. Olen jo etukäteen pahoillani toistosta vastauksissa, mutta kommentoijat eivät ole lukeneetkaan haastatteluani.

“Saako tuon perustulon lisäksi siis asumistukea ja toimeentulotukea? Eihän tuo raha riitä vuokraan, sähköön ja elämiseen. Eli kaavakkeita pitää kuitenkin täyttää? Hieno juttu, jos tolla summalla ajatteli tulla toimeen. Minulle eläminen maksaa aikalailla enemmän.”

Elämiskustannukseni ovat tällä haavaa lähes 2 000 euroa kuukaudessa, joten enpä minäkään pärjäisi, jos perustulo olisi minun ainoa tuloni. Se ei ole tarkoituskaan.

Vuokran maksun, yleisten lääkärilaskujen, määrättyjen lääkkeiden ja sähkölaskujen jälkeen elämiseen pitäisi jäädä noin 560 euroa kuukaudessa. Jos näiden laskujen jälkeen tulot jäävät alle tuon summan, voi hakea loppuosaan toimeentulotukea. Jokaiselle pitää jäädä elämiseen se 560, mistä maksaa itse ruoat, vaatteet, puhelinlaskut, auton kulut (jos on varaa pitää autoa työttömyystuloilla) ja muut laskut, mitkä eivät kuulu toimeentulotukeen hyväksyttäviksi laskuiksi. Tarvittaessa on mahdollista saada myös asumistukea, mutta siltikään toimeentulotuki ei ole kuin noin 560 euroa, jolla koko kuukausi on elettävä.

Muutaman kuukauden aikana olen vapaana toimittajana myynyt pari laajaa lehtijuttua ja käynyt luennoimassa journalismia käsittelevissä tilaisuuksissa. Ansaitsin kolmisentuhatta euroa. Työtön saa ansaita maksimissaan 300 euroa. Muutoin ylijäävästä osasta joutuu maksamaan 50 prosenttia veroa. Byrokratia on sellainen, ettei ihan kaikkia pikkutöitä ole kannattanut tai uskaltanut ottaa vastaan.

Lisää vastauksia täällä:

Perustulo maksettaisiin kaikille työikäisille

Onko perustulo liian kallis?

Miten juuri Muraja sattui valikoitumaan perustulokokeiluun?

Kela katsoo työttömyyteni yrittäjyydeksi

Perustulo vastasi työmarkkinatuen summaa

Mitä lomakkeita pätkätyötön joutuu täyttämään?

Perustulokokeilusta ei voinut kieltäytyä

Tekeekö perustulo työttömistä työtävieroksuvia keplottelijoita?

Miksi toimittajan pitäisi ryhtyä siivoojaksi?

Jos sinullekin kelpaisi perustulo, miksi et kannata sitä?

Mitä useampi työllistyisi, sitä vähemmän verotettaisiin