Muunneltu totuus vitsejä ja valheita vaarallisempaa
Eduskunnassa on kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan kollegaa ei saa sanoa valehtelijaksi.
Kielto on kätevä tapa kätkeä monitulkintaisen ja manipuloivan poliittisen sanoman valheellisuudet.
Poliitikon valheesta on käytettävä jostain syystä käsitettä muunneltu totuus, jolloin sisällön sijaan lähdetäänkin harhaanjohtavasti väittelemään sanojen merkityksistä ja keksimään korvaavia termejä eikä enää keskustella itse asiasta.
Poliitikkojen kielen on oltava täynnä sumeita merkityksiä, sillä he tarvitsevat kannatusta keskenään erimielisiltä ryhmiltä.
Poliittisen puhunnan strateginen epämääräisyys onkin keskeinen osa politiikkaa, koska muutoin takinkääntäminen ja sanojen vetäminen takaisin tarpeen mukaan eivät enää onnistu, kun tulkinnanvaraisuus katoaa.
Puppua puhuneen poliitikon on helppoa väittää, että toimittajat tulkatessaan politiikan kieltä yleiskieleksi vääristelevät hänen sanomisiaan ja vetävät mutkia suoriksi.
Monet aiemmin rehellisyydellä kampanjoineet kansanedustajat ovat nopeasti sisäistäneet tahallisen epäselvän ja epärehellisen kielenkäytön, vaikka poliittisen puheen merkitysroska on juuri ollut yksi syy siihen, miksi monet ovat pettyneet politiikkaan.
Poliitikot puhuvat yleistävästi ”meistä”, ”kansasta” ja ”suomalaisista” määrittelemättä, keitä nämä ”me”, ”kansa” tai ”suomalaiset” ovat.
Ulkomaalaisviha taas verhotaan ”maahanmuuttokriittisyydeksi”.
Vitsailua tai valehtelua vaarallisempaa on kuitenkin muunnellun totuuden puhuminen.
Valehteleminen on tietoista vastoin totuutta puhumista, jolloin valehtelijan täytyy tietää, mikä on totuus. Muutenhan hän ei voisi valehdella.
Se, joka valehtelee ja se, joka puhuu totta, pelaavat samaa peliä.
Muunnellun totuuden puhuja puolestaan sivuuttaa kokonaan nämä vaatimukset. Hän ei torju totuuden arvovaltaa eikä valehtelijan tavoin asetu sitä vastaan, ei kiinnitä siihen mitään huomiota.
Media on valitettavan usein antanut poliitikolle mahdollisuuden puhua epämääräisesti eli vastoin totuutta tai ainakin avoimuutta.
Poliitikkojen puppua ei ole pakko sietää. Kielenkäyttäjän on selitettävä valintojaan, eikä hän saa peitellä tarkoitusperiään. Suoruus on kaikkien etu.
Siksi median on jatkettava sille kuuluvaa työtään ja paljastettava, kuinka tahallaan monitulkintaisesti puhuva poliitikko ei tuo selvästi julki motiivejaan, mikä on hämärää piilovaikuttamista.