Onko perustulo liian kallis?

Voitin Kelan arpajaisissa eli pääsin osaksi vuodenvaihteessa 2017 aloitettua perustulokokeilua. Olin niitä harvinaisia pätkätyöttömiä freelancereita, joille tämä mahdollisuus suotiin. Kokeilussa 2 000 suomalaista aikuista sai kuukausittain 560 euron perustuloa kahden vuoden ajan.

Suomen hallitus halusi selvittää, saako töitä helpommin, kun työmarkkinatuki tai peruspäiväraha vaihdetaan perustuloon. Työtön sai kokeilun kestäessä pitää perustulonsa kokonaisuudessaan, vaikka hän olisi saanut työpaikan. Tämän uskottiin kannustavan työttömiä myös pienipalkkaisiin ja satunnaisiin töihin.

Annoin Ilta-Sanomille haastattelun 28. tammikuuta 2017, jossa kerroin kokemuksistani perustulonsaajana. Lehtijuttu on otsikoitu: “Rosa Meriläisen puoliso Tuomas Muraja saa valtiolta 560 e/kk tekemättä mitään – perus­tulo­kokeiluun valinta lopetti töiden valikoinnin”

Satuin olemaan yksi näistä henkilöistä, sillä tuolloin minulta oli juuri loppunut apuraha ja virallisesti olin työnhakija. Työtuloni koostuvat vapaana kirjoittajana ansaitusta freelancertulosta, luennoista sekä eri tahoilta myönnetyistä apurahoista. Minulla on satunnaisia, lyhyitä työttömyyskausia, jolloin minulle on maksettu työttömyysetuutta.

Koska olin kirjoittamassa aiheesta kirjaa Perustulokoe-eläin, oli kiintoisaa nähdä, millaista palautetta lehtijuttu saa. Selvisi ainakin se, ettei lukijoilla ole juuri minkäänlaista käsitystä, mitä tällä ihmiskokeella yritettiin selvittää.

Päätin vastata Ilta-Sanomien nettisivujen kommenttiketjussa esitettyihin kysymyksiin. Olen jo etukäteen pahoillani toistosta vastauksissa, mutta kommentoijat eivät ole lukeneetkaan haastatteluani.

“Tällainen malli ei ole todellinen. Se on kallis koe ei mistään.”

Koska perustulolla korvattiin pääasiassa jo olemassa olevia etuuksia, kokeilu ei ollut kovin kallis. Sen laskettiin tuovan 7,5 miljoonaa euroa lisäkuluja kahden vuoden aikana. Sosiaalietuudet ovat nytkin vajaakäytössä, kun niitä ei osata hakea.

Moni kertoo, että perustulo on liian kallis sosiaaliturvamalli. Kokeilun mukaista perustuloa ei arvostelijoiden mukaan voitaisi laajentaa koko väestöön, koska se olisi eri arvioiden mukaan 10–15 miljardia alijäämäinen väestöön suhteutettuna. Sosiaaliturvajärjestelmämme ei enää vastaa tämän päivän vaatimuksia. Uudistettavaan perusturvaan tarvitaan lisää rahaa: minimitason korottamiseen, taloudellisen kannustavuuden lisäämiseen ja yksinkertaistamiseen.

Kokeilun kaltaisen 560 euron perustulon maksaminen kaikille täysi-ikäisille suomalaisille maksaisi arviolta noin 20 miljardia euroa vuodessa. Nykyinen, monelta luukulta haettava sosiaaliturvajärjestelmämme tulee kalliiksi. Kelan menot ovat tällä hetkellä 15 miljardia euroa vuodessa, joka on 7 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Heikoimmassa asemassa olevia mikään summa ei auta, mutta “aikuislisään” pohjaava perustulojärjestelmä vapauttaisi sosiaalityöntekijöitä pitämään paremmin huolta todellisen avun tarvitsijoista, muiden muassa hurjiin velkoihin ajautuneista päihderiippuvaisista tai vaikkapa entisistä vangeista.

Jos digitalisaation pelätään vähentävän massoittain työpaikkoja tulevaisuudessa, kehitys myös luo niitä lisää.

Comments are closed.