Afganistan haluaisi buzkashista olympialajin
Kenttä täyttyy kymmenistä koristelluista hevosista ja ratsastajista turbaaneissa. Tuhannet ihmiset istuvat katsomon virkaa täyttävässä mäenrinteessä. Muita paremmin varustautuneet katsojat ovat tuoneet tuolin mukanaan, mutta suurin osa istuu kyykyssä. Popcornin ja Coca Colan sijaan kaupan on värjättyjä kananmunia, naanleipää, paistettuja kaloja ja vettä paikalle kannetuista sammioista. Buzkashiottelu on alkamassa.
Buzkashi on Afganistanin suosittu kansallisurheilu, jota maan olympiakomitea on jopa esittänyt olympialajiksi.
Buzkashi tarkoittaa kirjaimellisesti ”lampaan noukkimista”, mutta nykyään pelivälineenä käytetään useimmiten vasikan raatoa. Peli syntyi Mongolian ja Keski-Aasian tasangoilla ratsastajakansojen parissa. Legendan mukaan pelivälineinä käytettiin lampaan- ja vasikanruhojen sijaan eläviä sotavankeja, jotka pelin kuluessa repeytyivät kappaleiksi ja jauhautuivat massaksi pelin loppuun mennessä.
Kuusikymmenluvulla Afganistanin olympiakomitea kehitti buzkashille nykyiset sääntönsä tehdäkseen lajista turvallisemman.
Virallisen buzkashisäännön mukaan kaksi hevosen selässä ratsastavaa tuomaria tuomitsee jäähyjä kahdesta rikkeestä: toisen pelaajan tahallisesta piiskaamisesta tai vastustajan tahallisesta tyrkkäämisestä hevosen selästä. Myös buzkashissa jaetaan jäähyjä. Toistuva rikkominen johtaa pelikieltoon ja oman joukkueen alivoimaan. Olympiakomitean säännöt määrittelevät pelikentän koon 400 kertaa 350 metrin aukeaksi ja joukkueiden kooksi suurpiirteisesti 5-15 ratsumiestä.
Pohjois-Afganistanissa peliä pelataan kuitenkin kuin ennen vanhaan ilman tylsiä sääntöjä, joskin sotavanki on vaihtunut vasikkaan pelivälineenä. Päätön vasikanruho asetetaan keskelle ympyrää, jonka ympärillä vastapuolen ratsastajat aloituksessa seisovat hevosineen. Luonnollisesti vain muutamat chapandazit pääsevät ottelussa käsiksi vasikan ruhoon, muiden ratsastajien toimiessa blokkaajina. Kesken ottelun joku chapandaziksista saattaa ratsastaa kentän laitaan hengähtämään, toisten, ratsain liikkuvien katsojien, liittyessä temmellykseen nähdäkseen paremmin tai harjoittaakseen hevostaan tönimiseen ja tungokseen.
Maalin tekeminen on teoriassa helppoa: lähtömerkistä, joka perinteisesti on ammuttu kiväärillä, sittemmin rynnäkkökiväärillä, ratsastajat etenevät rintarinnan kohti kehän keskusta, jossa vasikan ruho odottaa noukkijaansa. Noukkiminen satulaan on kuitenkin vaikeaa tehdä kavioiden, viuhuvien piiskojen ja vasikan ruhon painon vuoksi. Ratsastajalta ja ratsulta vaaditaan moitteetonta yhteispeliä, jota on ilo katsoa. Peli on vaarallinen, mutta onnettomuuksia tapahtuu vain harvoin, sillä hevoset on erinomaisesti koulutettuja.
Hevosen koulutus kestää viisi vuotta. Hyvät ja voimakkaat hevoset pelaavat jopa 20 vuotta. Johtavan chapandazin tulee puolestaan olla vähintään 40-vuotias. Hevosen ruoka on usein parempaa kuin tavallisen afgaanitalonpojan. Vanhan afgaanianonnan mukaan ”mieluummin huono ratsastaja hyvän hevosen selässä kuin hyvä ratsastaja huonolla hevosella”; Kun kummatkin ovat hyviä, syntyy aito chapandaz.
Sen jälkeen, kun joku ratsastajista on noukkinut ruhon maasta ja asettanut ruhon koiven omansa ja satulan väliin, ratsastaja suuntaa kohti kääntöpaikkaa piiska hampaiden välissä. Kääntymispaikka sijaitsee parinsadan metrin päässä. Kun kääntymispaikka on kierretty, ratsastaja laukkaa hevosellaan keskelle lähtökehää ja pudottaa ruhon keskelle ympyrää. Muut kilpailijat yrittävät riistää ruhon itselleen. Seuraa henkeäsalpaava kilparatsastus, joka muistuttaa ratsuväen rynnäkköä.
Jos ruho putoaa matkan varrella, jatkuu ottelu putoamispaikalta uudelleen. Kun ratsumies kuvittelee tehneensä maalin, hän nostaa piiskansa korkealle ilmaan. Ottelun järjestäjä ja yleisö päättävät sitten, hyvin äänekkäästi, onko maali tapahtunut ja ratsastaja oikeutettu palkintoon. Mikäli ruho hajoaa kesken ottelun, ratsastavat ottelijat eri ruhonosien kanssa keskelle kehää tiputtaakseen palansa kehään. Tuomarit ja yleisö sitten päättävät kuka on tuonut maaliin suurimman palan. Ottelu jatkuu siihen asti, kunnes sponsoreilta loppuvat palkinnot.
Buzkashilla on keskeinen rooli Pohjois-Afganistanin kansojen identiteetin kannalta. Buzkashi on jäänne uzbekkien, tadzhikkien ja turkmeenien ”kultaisesta menneisyydestä”, jolloin Keski-Aasian ratsastajakansoja pelättiin Euroopassa asti. Pelissä avainasemassa väitetysti on yhteistyö, mutta peli heijastaa avainteemoja afgaanikulttuurista, jota parhaiten voisi kuvailla läheiseksi yhteistyöksi armottoman, yksilöllisen kamppailun kehyksessä.
Buzkashiottelun voi järjestää käytännössä kuka tahansa, joka pystyy lupaamaan ottelun voittaneelle joukkueelle ja maalin tekijöille palkintoja. Maalista maksettava palkkio ilmoitetaan etukäteen, ja palkinto maksetaan jokaisen maalin jälkeen erikseen maalin tekijälle. Perinteisesti maalintekijöitä on palkittu rahalla, turbaaneilla ja vaatteilla, erityisesti chapaneilla eli perinteisillä ratsastajan viitoilla. Nyttemmin maalista voidaan palkita matolla, sormuksella ja sadalla dollarilla.