Suomi rauhanturvaamisen suurvalta – edelleen
Suomi on maineikkaan rauhanturvahistoriansa aikana osoittanut olevansa ammattitaitoinen ja luotettava kumppani, jolla on erinomainen kyky toimia vaativissakin kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa.
Suomalaisjoukkojen operatiivinen, strateginen ja taktinen osaaminen on maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna huippuloukkaa. Muiden maiden sotilasjohtajien toistuvasti jakamat kehut eivät tule turhasta, vaikka ne olisivatkin ripauksen liioiteltuja.
Suomi voi yhä huoletta tituleerata itseään rauhanturvaamisen suurvallaksi, vaikka operaatioiden luonne onkin muuttunut perinteisestä rauhanturvaamisesta yhä aktiivisempaan sotilastoimintaan.
Kriisialueilla suoritetut monimutkaiset operaatiot ovat olleet järjestään huolellisesti valmisteltuja ja sujuvasti toteutettuja – jälkihoitoa unohtamatta. Operaatiokäskyissä on otettu huomioon tarvittavat näkökulmat. Nykyään myös info-opertaatiot ovat luontevasti sisältyneet operaatiokäskyihin tiedustelullisten ja huollollisten elementtien rinnalle.
Strategisesti suomalaisen kriisinhallintajoukon tarjoamaa kokonaispakettia osataan hyvin hyödyntää. Suomi ei hötkyile eikä aseta turhaan joukkojaan vaaralle alttiiksi. Toiminta tilanteissa on joustavaa, kiitos välillä jopa ilmiömäisen improvisaatiokyvyn. Johtajat osaavat antaa tilaa joukossa olevalle monipuoliselle asiantuntemukselle, jota lukuisat reserviläiset ovat kartuttaneet siviilitehtävissään.
Johtajilla on usein taktista pelisilmää ja vaistoa muuttaa suunnitelmia lennosta. Kun olen osallistunut omalla panoksellani erilaisiin operaatioihin kotietsinnöistä aseidenluovutuskampanjoihin sekä pienempiin tiedustelu- ja tarkkailutehtäviin, olen pystynyt aina luottamaan erikoiskoulutuksen saaneisiin johtajiini. Esimiesteni alaisuudessa on ollut turvallinen olo. Erikoisjoukkojen, -osastojen ja -ryhmien johtajat osaavat pitää alaistensa puolta ja huolehtia usein heidän tarpeistaan. Johtajat kuuntelevat sotilaitaan.
Tiukoissa tilanteissa johtajat ovat osanneet ottaa tilanteen haltuun. Näin kävi muun muassa Kosovossa, kun raskasta komentopaikkaamme tulitettiin tarkkuuskiväärillä tai Afganistanissa, kun tukikohtaamme vastaan hyökättiin useita tunteja kestäneessä tulitaistelussa. Johtajat johtivat esimerkillään, edestä, vaikka tilanteet olivat hyvinkin kaoottisia.
Tällainen tapa toimia luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa joukkoa. Olen aina ollut ylpeä kertoessani kuuluvani suomalaiseen kriisinhallintajoukkoon. Suomalaista kriisinhallintaosaamista ja rauhanturvaajia arvostetaan myös kotimaassa.
Epäkohdat, joihin kriisinhallintaoperaatioissa olen törmännyt, ovat hyvin pieniä ja kätevästi korjattavissa. (Esimerkiksi kaikista maastoautoihin tulleista lommoista ei tarvitsisi järjestää esitutkintaa, yhtenäistä varustusta ei tulisi vaatia kuin sotilasparaateissa, parran kannattaisi antaa kasvaa, koska Afganistanissa parta tuo arvostusta ja uskottavuutta paikallisten neuvottelijoiden silmissä, ja niin edelleen.)
Kun joukolla on selkeä linja ja visio suuressa kriisinhallintakonseptissa, niin sanottuihin mikromanageroinnin aiheuttamiin pieniin pulmiin on helppo tuoda ratkaisuja.
Ongelmat ovat korjattavissa.
Epäkohtiin pitää kuitenkin puuttua, koska mitättömiltä tuntuvat asiat voivat nousta keskellä sotatoimialueen stressiä yllättävän suuriksi. Silloin epäreiluiksi ja turhiksi koetut käskyt ja määräykset voivat vähentää joidenkin sotilaiden palvelusmotivaatiota, kasvattaa hällä väliä -asennetta pelon keskellä. Tällainen mieliala voi lisätä turhautuneisuutta ja jopa masentuneisuutta, mikä on aina riski, kun kyseessä on koko joukon turvallisuus.
Suomalaisen kriisinhallinnan uskottavuus ei kärsi, jos ongelmia nostetaan esiin. Päinvastoin epäkohtien korjaaminen vain vahvistaa kriisinhallintaosaamistamme.