Ote rauhanturvaajan puolison nettipäiväkirjasta
31.1.2006 10:56
Aamulla, kun heräsin töihin lähteäkseni, olin saanut esinaiseltani viestin: “Jos haluut, niin tuu töihin vasta kun puoliso lähtee.” Ihana työnantaja! Niinpä keittelin kahvia ja tein leipiä, otin mehua ja jugurttia tarjottimelle ja menin herättelemään sulhoa. Siinä sitten luettiin lehdet ja syötin aamupalaa. Vielä on parisen tuntia aikaa oleilla, ennen kuin hän lähtee kauas pois.
Mutta minä olen hengessä mukana ja toisen ajatuksissa läsnä koko ajan, muistutan yhteisestä kodista ja tulevaisuudesta. Eilen illalla tuli jo ikäväitkua, mutta nyt yritän pinnistellä, ettei jäisi toiselle viimeiseksi muistikuvaksi itkevä morsian. Minä yritän tällä viikolla saada varattua hääjuhlapaikan, joten elämä on tässä, vaikka ero tuntuukin pahalta. Ja sitä paitsi kun mies lähtee, saan vihdoin kattilakaapin oikeanlaiseen järjestykseen, se laittaa aina kattilat ja leivonta-astiat vääriin paikkoihin. Että lähtis jo! Illalla sitten ehkä vähän itkuisempaa tunnelmaa, kun tulee töistä tyhjään kotiin.
31.1.2006 18:19
Nyt tuntuu koti niin tyhjältä.
Miten voikaan olla näin hiljaista ja pimeää täällä? Keittiön pöydällä oli kasa kirjaston kirjoja ja niiden päällä viesti lähtijältä. Ihana viesti, tulevaisuuteen rohkeasti katsova viesti. Mutta silti minä aloin itkeä.
En minä osaa olla uljas ja itsenäinen vielä. Siihen menee aikaa, että totun siihen, etten odota, että se tulee kotiin silloin kun tavallisesti työaika loppuu. Etten voikaan itse suoraan töistä tullessa suukottaa ja kertoa miten päivä meni. Ettei uutisia tarvitsekaan katsoa tasatunnein, ettei aamun lehti olekaan mielenkiintoisempi kuin minun ostosuunnitelmani uusista kengistä. Ettei kukaan kysy milloin menen ja tulen.
Nyt minun täytyy siivota koti, sillä se on jäänyt väliin viime päivinä. Laitan puolison vaatteet narulta kaappiin, ei niitä tarvita viikkoihin, laitan muutamia asioita siihen järjestykseen kuin itse haluan niiden olevan, otan esille pari tavaraa, joiden sisustuksellisista ansioista mies ei juurikaan välittänyt ja mikä tärkeintä, ryven kammottavassa itsesälissä siihen asti, että väsyn siihen itsekin ja alan tajuta, ettei maailma tähän kaadu. Minulla on rakas sentään tulossa takaisin. Minua ei ole petetty ja jätetty, enkä ole oikeaksi leskeksi jäänyt. Minullahan on asiat varsin mallillaan.
Mutta näennäisestä rohkeudesta viestin lopussa huolimatta, itken kuitenkin tänään vielä pari merta.
31.1.2006 22:06
Siivosin hieman, kävin hankkimassa Stockalta kukille purkkeja, yritin vaihtaa keittiöön spottilampun, mutten onnistunut (En tiedä kuinka se lähtee irti, yritin kyllä). Huomenna uusi yritys. Luin ostamani lehden, join limonadia. Lähetin ensimmäisen sähköpostin puolisolle. Ties milloin hän pääsee sen lukemaan.
Tuntuu jotenkin kovin tyhjältä. Odotan koko ajan kihlattuani kotiin, vaikka tiedän, ettei hän ole ihan heti tulossa. Ihan kuin kieltäytymällä tajuamasta, ettei muutamaan viikkoon tavata, hän yhtäkkiä ilmestyisi tuohon ja lähtöä ei olisikaan tapahtunut. Kuuntelen, josko ovi jo aukeaa, tai kohta tulee viesti, “menen töiden jälkeen Apteekkiin, tuletko mukaan?” Minulla ei ole ikävä, sillä en usko, että hän ei tule kotiin tänään. Minä vain luulin hetken, että hän lähtee. Kohta hän soittaa ja sanoo, että tulee pian kotiin, onko mitään syötävää vai tuonko jotain matkalta? Viimeistään huomenna. Tai ylihuomenna.
1.2.2006 09:12
Eka yö meni ihan hyvin! Sain jopa nukuttua. Yöllä tuli viestiä rakkaalta Istanbulin kentältä ja nyt aamulla oli päässyt Kabuliin asti. Eli kaikki hyvin ja uusi päivä alkaa taas.
Ensimmäinen sähköpostikin on jo rauhanhurmaajalta saatu, ja nyt on postiosoite tiedossa. On kivempi olla, kun tietää, että voi laittaa kirjettä ja pakettiakin toiselle. Lomista ei vielä tiedä, mutta kuulosti kuitenkin kivalta, kun voi saada sieltä kahden viikon lomia, kun matkaan menee aina niin kauan. Onhan sitä sitten tietysti pitempään kiinni, mutta mukavampi ehkä kuitenkin niin.
Mieli on hyvä. Odotan kyllä vähän kauhulla sitä ensimmäistä isoa ikäväpuuskaa, kai se sieltä kohta tulee.
2.2.2006 09:36
llalla ei meinannut uni tulla millään. Raivostuttavaa, kun väsytti huiman paljon, mutta unen tavoitin vasta kahden aikaan. Kai se sitten sillä lailla se ikävä itseään näyttää. Nyt en jaksaisi ollenkaan lähteä töihin. No, kuppi kahvia ja menoksi, jospa se siitä.
Harmittaa, kun sulholla ei vielä ole omaa konetta käytössä, niin ei saa sähköpostia. Niin se siinä viestissään kirjoitti. Ristiriitaista, eikö totta? Niin, hän siis siinä laittoi, ettei nyt voi pidempään kirjoitella, että vasta sitten perillä. Nyt on pakko juosta tai myöhästyn töistä!
Huomenta vaan kaikille ja jaksamista tähänkin päivään, lomalaisille onnen täyteistä aikaa!