Näytille tuodut kongolaiset kuolivat kylmään Belgiassa
Vuonna 1885 johtavat siirtomaavallat luovuttivat Kongon Belgian kuninkaalle Leopold II:lle, joka sai hankittua alueen monimutkaisella ja ovelalla operaatiolla. Kongon vapaavaltio oli yli 170 kertaa suurempi kuin Belgia, ja siitä tuli nyt Leopoldin yksityisomaisuutta.
Heti oman metsästysmaansa saatuaan Leopold alkoi rakennuttaa Brysselin kaakkoispuolelle Tervureniin Kuninkaallista Keski-Afrikan museota, johon tuotiin laaja kokoelma siirtomaan esineistöä. Näyttelyesineisiin kuului myös eläviä Kongon asukkaita, joita belgialaiset pääsivät paikan päälle ihmettelemään.
Pian kuitenkin Afrikasta tuodut ihmiset alkoivat sairastella, ja he kaikki lopulta kuolivat, lähinnä kylmyyteen.
Tervurenin museo ei tänäkään päivänä mainitse Kongossa tapahtuneita julmuuksia ja hirmutekoja. Esillä on lähinnä varsin vaatimaton kokoelma afrikkalaista käsityötä ja täytettyjä eläimiä. Paradoksaalista kylläkin, valtavassa linnamaisessa rakennuksessa aistii Belgian raa’an lähihistorian, etenkin kun julmuudet on poistettu näkyvistä.
Museo tarjoaa juuri näin erinomaisen esimerkin Belgian unohtamisen politiikasta.
Leopoldin omistama Kongon vapaavaltio oli yhden maailmanhistorian verisimmän kansanmurhan näyttämö. On arvioitu, että 40 vuoden aikana maan asukasluku väheni puoleen, 20 miljoonasta 10 miljoonaan. Eurooppalaiset virkamiehet, kauppiaat ja upseerit sekä heitä auttaneet afrikkalaiset tekivät törkeitä ihmisoikeusrikkomuksia.
Yhdysvaltalaistutkija Adam Hochschild kuvaa suomeksi 2004 ilmestyneessä kirjassaan Kuningas Leopoldin haamu (1998) osuvasti, kuinka rahan- ja vallanahne Leopold toimi häikäilemättömästi takapihallaan Kongossaan.
Leopold teki valtauksensa 1880-luvulla huijaamalla kaikkia muita. Hän julisti julkisuudessa filantrooppisia tavoitteitaan ja perusti peitejärjestön, Kansainvälisen Kongo-yhdistyksen. Hän julisti julkisuudessa että Kongo-operaation tehtävä olisi täysin humanitaarinen. Sen tulisi lopettaa arabien harjoittama orjakauppa, tuoda sivistystä ja kehitystä alkuasukkaille sekä taata alueen kauppa ja luonnonvarat kansainväliseen vapaaseen käyttöön. Leopold sai vähitellen maailman sen ajan tärkeät siirtomaavaltiot tunnustamaan Kongon vapaavaltion, jonka suojelijana toimi Leopold itse.
Hallintoyhtiön nimissä, hän palkkasi Henry Morton Stanleyn – kuuluisan tutkimusmatkailijan – perustamaan siirtomaan Kongon alueelle.
Leopoldille suunnaton alue merkitsi ehtymätöntä riiston kohdetta. Hän ei välittänyt alkuperäisväestön oikeuksista, vaan käytti maata oman omaisuutensa kasvattamiseen.
Aluksi tärkein kauppatavara oli norsunluu, mutta 1890-luvulta lähtien sen syrjäytti kumi, jota tarvittiin teollistumisen ajan hyödykkeiden valmistukseen.
Raportit alkuperäisväestön orjuuttamisesta, ihmisten silpomisista, raiskauksista ja murhista johtivat kansainväliseen liikehdintään 1900-luvun alussa. Lopulta vuonna 1908 Belgian parlamentti pakotti kuninkaan luovuttamaan Kongon vapaavaltion Belgialle.
Tämä ei kuitenkaan pitkään aikaan merkittävästi muuttanut Belgian valtion hyväksi toimivaa ryöstämiseen ja pakkotyöhön perustuvaa hallintojärjestelmää. Orjuuttaminen ja pakkokeinot jatkuivat ainakin vielä 1950-luvulla.
Vuonna 1960 tapahtuneesta itsenäistymisestään huolimatta Kongon demokraattinen tasavalta ei pystynyt aloittamaan kehitystään eurooppalaistyylisenä demokratiana kolonialismin perinteen vuoksi. Se on yhä pääsyynä maan ongelmiin.
Vanity Fair -lehden pilakuvassa kuningas Leopold puristaa rohmuamaansa siirtomaariistoon perustuvaa varallisuutta silmäilemällä epäluuloisesti ympärilleen.
Leopold II:n vallan aikana 1880-luvulta vuoteen 1908 asti orjatyövoimaa käyttänyt järjestelmä vaati miljoonien kongolaisten hengen. Tutkijat ovat arvioineet uhriluvuksi jopa 8–10 miljoonaa.
Kongon luonnonvarat rikastuttivat merkittävästi sekä Leopoldia itseään että Belgian valtiota. Leopold omisti puolet kauppaoikeuksia hallitsevista yrityksistä, ja hän käyttikin voittoja erilaisiin rakennusprojekteihin kotimaassaan.
Jotkut Brysselin kuuluisista art nouveau -rakennuksista ovat Kongosta tuotetulla materiaalilla rakennettu ja sisustettu.
Massiivinen Cinquantenaire-riemukaari, Laekenin palatsi viherhuoneineen ja monet muut rakennuskohteet Belgiassa sekä useat huvilat ja jopa linna Ranskassa olivat Leopoldin uusilla rikkauksillaan itselleen ja rakastajattarelleen ostamia.
Tuomas Muraja