Nalle Wahlroos ei ole yhteiskunnan ongelma

Hyvä pankinjohtaja ei välttämättä ole hyvä poliitikko.

Björn Wahlroosin tuoreen auktorisoimattoman elämäkertakirjan käsittelyssä on noussut jatkuvasti esiin puhe ahneudesta ja härskiydestä. Mihin sillä päästään? Hyvään omatuntoonko? Eikö yhteiskuntaa pitäisi rakentaa niin, että väärinkäytökset ilmenevät ja niistä rangaistaan?

Julkisuudessa on muun muassa esitetty rahoituslaitosten varat Wahlroosin omina varoina. Esimerkiksi Sampoa Wahlroos omisti 2,13 prosenttia, joka on toki paljon. Mutta moni elämäkertakirjasta kirjoitettu lehtijuttu antaa ymmärtää, että nämä kaikki yritysjärjestelyt olivat Wahlroosin omia ryöstöjä valtiolta.

Björn Wahlroos ei ole tämän yhteiskunnan ongelma eikä edes pätkätyöntekijöiden määrän kasvattaja. Hänellä ei oikeastaan edes ole mitään tekemistä tämän yhteiskunnan ongelmien kanssa, jotka ovat teollisuustyön katoaminen ja laskevat tuotot, liian kovat kulut, vääränlaiset tuotteet, työnteon ja työllistämisen huono kannattavuus, väestön ikärakenne, tuloja vastaamaton julkinen sektori, heikot investoinnit, yleinen passiivinen valtiovanhemman varaan heittäytymisen ilmapiiri, verotuksen vääristymät ja yleinen muutosvastarinta, joka ilmenee myös muukalaisvihana.

Wahlroosin käyttämä termi “enemmistön tyrannia” on vanha valtio-opin käsite, jolla kuvataan pyrkimystä pitää parlamentaarisessa demokratiassa vähemmistöjen oikeuksista kiinni sen sijaan, että tulevalla vaalikaudella esimerkiksi Perussuomalaiset ja Keskusta pääsivät lopettamaan kaikkien vähemmistöjen oikeudet. Itsekkyys on myös käyttövoimaa niin vasemmalla, oikealla kuin keskelläkin, ja politiikan tehtävänä on vetää sille rajoja.

Se, että Wahlroos nostaa EU:n maataloustukia, on täysin ymmärrettävää logiikkaa. Ei hän niitä tukia tarvitse, vaan hän pyrkii itse asiassa osoittamaan niiden tarpeettomuuden eli käyttämään systeemiä ja tehden sen julkisesti.

Vika ei siis ole Nallessa vaan järjestelmissä jotka on rakennettu vääristyneesti.

On hyvin erikoista, että monet keskustelijat luulevat, että yritysten saamien tilausten rahallinen arvo menee sellaisenaan omistajien taskuun eikä työn tekemiseen, palkkoihin ja asioiden pyörittämiseen, tai että rahoituslaitosten kaupoissa yksittäinen osakas muutaman prosentin osakeomistuksella saa koko potin itselleen. Tai että kaikki rahoitusalalla liikkuva raha on laitosten johtajien omaa rahaa, jonka se tosin on ryöstänyt.

Suomessa oli rahoitusalalla myllerrys, mikä synnytti oligarkit mieleen tuovia manöövereitä. Mitä tästä päättelemme? Sen, että on paljon ahneutta, härskiyttä ja itsekkyyttä. Ei kovin rakentavaa kritiikkiä.

Nallen manööveri Mandatumista Sammon kuudelle ensimmäiselle vuodelle teki valtiolle 2,8 miljardia. Ja meidän tehtävämmekö on haukkua sitä?

Rahoitusala ei ehkä tuota tavaroita mutta mahdollistaa tavaroiden tuotannon. Rahoitusalan vuoksi meillä on eläkejärjestelmä, yrityksiä, jotka tuottavat työtä ja valtiollakin rahaa. Se ei ole tyhjän kanssa pelaamista, vaikka se pelaakin pelkällä rahalla. Finanssialalla osaamisella, persoonalla ja suhteilla on iso rooli. Se, että Wahlroos on hyvä pankinjohtaja, ei tarkoita, että hänen yhteiskuntakäsityksensä meille sopisi.

Hyvä finanssimies olisi huono yhteisten asioiden hoitaja, huono poliitikko.

Mutta voisi kyllä antaa tunnustusta siitä, minkä Wahlroos tekee hyvin.

Wahlroos ei siis ole vastuussa teollisuuden kannattamattomuudesta, sen poislähdöstä, liian suurista kustannuksista, työn tekemisen ja teettämisen kannattamattomuudesta, tulot ylittävistä julkisen sektorin menoista, investointien pienuudesta, huonoista tuotteista, huonoista johtajista, ulkomaisia houkuttamattomasta imagosta ja mistään muustakaan, mistä tämä maa kärsii.

Björn Wahlroos on ikonin, symbolin tai muun uskonnollisen tunnuskuvan kaltainen edustaja, helppo venttiili ja kanava, jonka kautta voidaan vältellä tosiasioita. Wahlroosin demonisointi on esimerkki voimattomasta sijaistoiminnasta, kun ei kyetä puuttumaan yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka olisi pikaisesti ratkaistava.

Tuomas Muraja

20.9.2013