Kiekkoilijoiden välisestä ystävyydestä
Nyt kun on ääneen pystytty tunnustamaan ja osoittamaan, että jääkiekkoilijoista on harvoin roolimalleiksi lajiin pesiytyneen väkivaltakulttuurin ja päihteiden väärinkäytön vuoksi, kannattaa muistaa, että myös rakenteellinen syrjiminen on ominaista kiekkokulttuurille.
Aika ajoin julkisessa urheilukeskustelussa nousee pinnalle se, että naisjoukkueissa on poikkeuksellisen paljon lesboja. Mielenkiintoista, että naisten joukkuelajeista puhutaan helposti seksuaaliseen sävyyn ja lesbot revitään näkyviin, mutta miesjoukkueiden homotilastot ovat aivan pimeän peitossa.
Taitavatpa jotkut valmentajat usein helposti julistaakin, että antaisivat potkut välittömästi sellaiselle miespelaajalle, joka tunnustautuisi homoksi. Miten miesjoukkueurheilijat vihaavat ja pelkäävätkään homoja ja homoksi leimautumista. Käsittääkseni urheilussahan on kysymys urheilusta — ei seksuaalisuudesta.
Jääkiekkoilijat ovat pahimpia homofoobikkoja. Pelaajien pelko homoseksuaaleja kohtaan on niin suurta, että he yrittävät lievittää sitä roiseilla homovitseillä, joita he mielellään saunassa ja pukuhuoneessa viljelevät. Näin he torjuvat homopelkojaan. Olisi kiintoisaa tietää, kuinka jääkiekkojoukkueisiin kuuluvat homot suhtautuvat perinteeseen.
On ihmeellistä, että tuhansien katsojien edessä kaukalossa urheilumiesten välinen halailu ja pussailu on täysin legitimoitua, mutta annas olla, kun miehet ryntäävät pussit keikkuen saunaan keskenään, on oma reviiri tarkkaan rajattu. Ja sitä rajaa on kenenkään muun pelaajan turha ylittää, ellei sitten halua leimautua “saatanan ruotsalaishomoksi” tai muuksi vastaavaksi.
Saunan jälkeen pukuhuoneissa miehet kuitenkin saavat oikeuden pukeutua hameeseen, nimittäin lanteille kiedottavaan froteepyyhkeeseen!
Suomalaiset pelaajat voivat siis halailla toisiaan vain tuhansien uteliaiden katsojien edessä, eivät yksityisesti esimerkiksi suihkuissa tai pukuhuoneissa, kuten esimerkiksi toisiaan jatkuvasti silittelevät ja taputtelevat ranskalaisjalkapalloilijat tapaavat tehdä.
Toisaalta on hienoa, että suomalaiset pelaajat uskaltavat edes jossain kosketella toisiaan ja osoittaa tunteitaan.
Kun mestaruus tulee, voi sitä median nostattamaa riemua, kun “poika” pääsee kaulailtavaksi. Kuvaavaa juuri on se, että pokaalia kutsutaan “pojaksi”. Himoittua fetissiä saunotetaan poikaporukassa. “Poikaa” halataan ja hyysätään. Poikarakkaus kukoistaa.
Jääkiekkoilijoiden suhteet harvoin ovat homoseksuaalisia. Jokainen joukkueurheilulaji altistaa homososiaalisille siteille, mikä ei ole sama asia kuin homoseksuaalisuus. Kysymys on vain siitä, että sukupuoltensisäiset kontaktit vahvistuvat joukkueessa, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
Siksi jääkiekkoilijaa ei ymmärrä kuin toinen, kaukalon toisella laidalla huuteleva samanlainen, joka peliuransa jälkeen menee taas pussit keikkuen saunan lauteille muistelemaan hienoa jääkiekkoaikaansa. Saunassa sitten puhutaan yhdessä jääkiekkoilevista lapsista, jotka altistuvat samanlaiseen kilpailuttavaan elämään, johon heidän isänsäkin aikaisemmin ovat altistuneet. Tämä on osoitus pitkään yhdessä olleiden ihmisten välisistä suhteista, tiukasta ja terveestä siteestä. Homososiaalisuutta vain ei saisi sanoa ääneen, koska se kalskahtaa epäilyttävältä kiekkoilijan korvaan.
Halailevat pelaajat ovat upea näky, osoitus kiekkoilijoiden välisestä syvästä ystävyydestä— ainakin silloin, kun syntyy maali. Ja mitä pahaa itse homoseksuaalisuudessa sitten on? Suomalaisen miehen on jo aika päästä homopeloistaan.