Suklaanmyynti ei kärsi talouskriisistä Belgiassa

Belgialaisen suklaan tarina alkoi vuonna 1912, jolloin apteekkari Jean Neuhaus keksi miten tehdä praliineja, suklaakonvehteja.

Sadassa vuodessa belgialaisesta konvehdista on tullut suklaan aatelia.

Belgiassa on laskettu olevan nykyään yli 2 000 suklaapuotia.

Joukkoon kuuluvat suuret toimijat Pierre Marcolini, Godiva, Côte d’Or, Guylian, Galleri, Callebaut, Leonidas ja Corné Port Royal, jotka ovat osoittain ulkomaisessa omistuksessa.

Mutta Brysselin suklaakeskittymässä, juhlavalla Sablon-aukiolla kymmenet isot ja pienet suklaavalmistajat houkuttelevat rinnakkain makean ystäviä.

Vaikka hovihankkija Wittamer onkin sokerileipomoista oma suosikkini, asioin mielelläni pienissä puodeissa, kuten Valentinossa Manneken Pis -patsaan kupeessa.

Vaikka maailmaa myllertävä talouskriisi on pannut ahtaalle niin belgialaiset vaatesuunnittelijat kuin timanttikauppiaatkin, käsintehtyjä suklaaherkkuja ostetaan jopa enemmän kuin ennen taantumaa.

Suklaamestaritkin vakuuttavat, että suklaan valmistus pysyy vahvasti kotimaassa niin kauan kuin Belgia on olemassa.

Antwerpenin katedraalin kupeessa Elisa-nimistä sokerileipomoaan pitävä Ilse Cooreman kertoo, ettei lama ei ole vaikuttanut suklaanmyyntiin mitenkään. Konvehteja ostetaan samaan tahtiin kuin ennenkin.

Jos ihmiset laman aikana tinkivät muusta luksuksesta, kuten timanteista ja designvaatteista, heille jää varaa hemmotella itseään suklaalla.

Ja toden totta. Suklaapuodissa käy jatkuva kuhina, ja kun tummasta suklaasta valmistetut konvehdit asetellaan kauniisti näyttävään rasiaan, joka vielä kiedotaan kauniiseen paperiin, näyttää lopputulos ylelliseltä. Ja kyseessä on taatusti luomutuote.

Belgialaisessa suklaassa käytetään vain kaakaovoita, kaakaomassaa, sokeria ja vaniljaa.

Elämyksen hinnaksi tulee vaivaiset 15 euroa.

Comments are closed.