Hukkuvat siirtolaiset eivät ole vain Välimeren ongelma

Maltan siirtolaisongelma on Lampedusaa vaikeampi.

Afrikasta Välimeren yli Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista on noussut jälleen kiistaa EU:ssa, kun Italiaan kuuluvan Lampedusan edustalla on uponnut täydessä lastissa olleita pakolaisveneitä.

Tuorein tragedia tapahtui lokakuun alussa.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) mukaan Lampedusan onnettomuus osoittaa jälleen kerran sen, että laittomasti Eurooppaan pyrkivät ovat valmiita riskeeraamaan elämänsä paetakseen sotaa, köyhyyttä ja vainoa.

Mahdollisuuksia lailliseen maahantuloon ja yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää on Räsäsen mukaan kehitettävä siten, että kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat saavat suojelua. Välittömänä toimenpiteenä EU:n tulisi etsiä kaikki mahdolliset keinot Italian tukemiseksi. Tällaisia keinoja voisivat olla hätärahoitus ja käynnissä olevien Hermes ja Aenas -operaaitoiden jatkaminen ja tehostaminen.

Mutta Italian lisäksi eritoten maahanmuuttajiin hukkuva Malta kaipaa kipeästi muilta jäsenmailta apua siirtolaisvirran käsittelyssä.

Saarivaltio voi syystäkin syyttää Euroopan unionia solidaarisuuden unohtamisesta.

On epäreilua, että EU:lla on yhteiset ulkorajat mutta että etelän jäsenmaat joutuvat kantamaan suhteettoman vastuun unionin alueelle pyrkijöistä. Malta kokee jääneensä yksin.

Vierailin Maltan  pakolaiskeskuksissa viimeksi vuonna 2007, ja näky oli jo tuolloin lohduton. Tapasin ahtaissa, sellimäisissä tiloissa tulevaisuudestaan epävarmoja afrikkalaisia perheitä sylivauvoineen. Monet heistä eivät oikeasti edes tienneet, missä maassa he olivat.

Tällaisia jatkuvasti uusista ihmisistä paisuvia keskuksia on saarivaltiossa jo toistakymmentä.

Niissä on tällä hetkellä tuhansia maahanpyrkijöitä. Vuosittain Malta on joutunut ottamaan vastaan useita satoja tulijoita. Määrä on huikea suhteutettuna piskuisen saaren kokoon ja väkilukuun.

Kanariansaarille ja Lampedusaan tulleet maahanmuuttajat lähetetään aina emämaihin Espanjaan ja Italiaan. Maltalla ei ole mitään mannermaata, johon heitä voisi edelleen lähettää. EU:ssa vastuu maahanpyrkijöistä on sillä jäsenvaltiolla, jonka aluevesille pakolaislasti päätyy.

Niin sanotussa Dublin II -asetuksessa vahvistetaan periaate, jonka mukaan yksi ainoa jäsenvaltio vastaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Tavoitteena on estää turvapaikanhakijoiden palauttaminen maasta toiseen mutta myös estää järjestelmän väärinkäyttö siten, että yksi henkilö esittää useampia turvapaikkahakemuksia.

Maahanpyrkijöiden karkottaminen on niin ikään vaikeaa, koska pakolaisilta puuttuu henkilöllisyyspaperit ja heidän lähtömaansa on usein hämärän peitossa.

EU-jäsenyys kärjisti ongelman.

Maltan pakolaisongelma on pahentunut dramaattisesti EU-jäsenyyden myötä. Malta on ollut perinteisesti vain paperittomien maahanpyrkijöiden kauttakulkumaa pohjoiseen, mutta nyt pakolaiset joutuvat jäämään saarivaltioon.

Euroopan unionissa onkin usein kuultu esityksiä siitä, että turvapaikkaa hakevat jaettaisiin väkiluvun mukaan tasaisesti kaikkiin EU-maihin. Suomikin saisi näin kantaa vastuunsa 28 maan unionissa ja vastaanottaa osan pakolaisista.

Muut EU-maat eivät ole olleet innostuneita niin sanotusta taakanjaosta. Asiaa on pohdittu jo vuosia tuloksetta. Kauniita sanoja on sanottu paljon, konkreettista tukea on tullut vähän.

Suomenkin kanta on ollut, että jokainen vastaa lähtökohtaisesti omista rajoistaan sikäli, kun on ulkorajoista huolehtiva valtio ja että lisäksi on erilaista yhteistoimintaa.

”Välimeren äärellä sijaitsevien jäsenvaltioiden voimavarat ovat rajalliset. Vastaavanlaisten suurta inhimillistä kärsimystä aiheuttavien tilanteiden ennalta estäminen ja hoitaminen eivät onnistu vain yhden sektorin toimenpiteillä, vaan siihen tarvitaan koko EU:n käytössä olevaa työkaluarsenaalia”, Räsänen myönsi.

On kuvaavaa, että EU-ministerit näkevät henkensä uhraavat ihmiset ensisijaisesti byrokraattisena taakkana. Siirtolaisten rantautumisen estäminen tulee ajatuksissa ennen auttamista. Äärimmäisissä tapauksissa viranomaiset ovat jopa pyrkineet estämään pakolaisveneiden pääsyn maan aluevesirajojen sisään.

Suomenkin hallitus lähtee kannanotoissaan aina ensiksi siitä, että lainvalvontaviranomaisten ja virastojen tulisi tehdä saumatonta yhteistyötä, jotta laittoman maahantulon järjestäjät saataisiin kiinni, ja vasta toiseksi tulevat vaatimukset siitä, että apu hädässä oleville voitaisiin toimittaa oikea-aikaisesti ja oikeassa muodossa heidän perusoikeuksistaan huolehtien.

Räsäsen mukaan Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimat yhteiset merelliset operaatiot ovat ensiarvoisen tärkeitä. Frontexilla tulisi olla riittävät voimavarat tähän tarkoitukseen.

Lähi-idän ja Afrikan maiden alati kärjistyvät sotilaalliset konfliktit ja yhä useammin myös ilmastonmuutoksesta aiheutuvat kriisit johtavat aiempaa suurempiin pakolaisvirtoihin.

Ongelma on ollut tiedossa jo vuosikausia, mutta kestävää ratkaisua ei ole haluttu löytää. Tiukempi rajavartiointi ei ole kestävä ratkaisu, vaan asetelma tekee heikoimmassa asemassa olevista maahanmuuttajista vain nappuloista vastenmielisessä poliittisessa pelissä samalla, kun taistelu vedestä ja kuivuutta vastaan vain maailmassa kiihtyy.

Suuri osa Maltaan jämähtäneistä pakolaisista pyrkii tekemään uuden vaarallisen merimatkan ja aikoo esimerkiksi Italian kautta muualle Eurooppaan.

Kolme neljästä Italiaankin pyrkivästä jatkaa pohjoiseen. Siksi maahanmuutto-ongelma ei ole enää vain Etelä-Euroopan ongelma.

Tuomas Muraja, 15.10.2013

Comments are closed.